Ajatuksia valmentamisesta: Marianne Kankaisto

Aloitin ravintovalmentamisen ja personal trainerin työt vuonna 2012 ja
ryhmäliikuntatunteja olen ohjannut syksystä 2013 alkaen. Olen toiminut liikunnan alan yrittäjänä eri kuntokeskuksissa sekä seuroissa valmentaen ja ohjaten ryhmäliikuntaa.
Vuodesta 2017 alkaen olen valmentanut Tampereen WFC:n tiloissa. Viimeisen parin vuoden aikana olen kouluttautunut myös urheiluvalmentajaksi fitnesslajeihin ja siirtynytkin PT-puolen lisäksi fitnessvalmennukseen.
Urheilullinen ja terveellinen elämä on minulle kaikki kaikessa. Oma kilpalajini on IFBB Body Fitness, josta merkittävimpänä sijoituksena SM-hopea vuodelta 2018. Olen harrastanut
Body Fitneksen lisäksi mm. juoksua, tanssia, hiihtoa ja voimistelua.
Erityisalaani on lihasta kasvattava treeni sekä ravitsemuspsykologia.
Valmennusfilosofiaani kuuluu, että urheilija / kuntoilija on keskiössä: päätöksiä tehdään yhdessä sekä opitaan toisiltamme luottamuksen ja ymmärryksen ilmapiirissä. Pyrin valmennuksessani ottamaan valmennettavan elämän kokonaisvaltaisesti huomioon.
Minulla on taustaa syömishäiriöistä, joten ymmärrän ravitsemuksen psyykkistä puolta ja osaan suhtautua empaattisesti mielen problematiikkaan. Oma taustani on osaltaan syynä siihen, miksi kiinnostuin ravitsemuksen ja liikunnan alasta sekä psyykkisestä valmentamisesta.
Olen kouluttautunut paljon liikunnan, ravitsemuksen sekä psyykkisen valmennuksen
saralla. Mutta jatkuvasti janoan lisää, sillä tällä alalla ei todellakaan ole koskaan valmis!
Hyvinvointiala on laaja ja kovassa kasvussa. Vaikuttajia on todella paljon, kaiken
karvaisia, ja sosiaalisen median kautta onkin helppo saavuttaa laaja yleisö, hyvässä ja
pahassa. Tämän hetken kuuma peruna tuntuukin olevan lähdekriittisyys ja tieteellisen pohjan korostuminen valmennustyössä, hyvä niin!
Mielestäni olisi tärkeä erikoistua; kukaan ei voi olla ekspertti hyvinvoinnin joka saralla.
Lisäksi tulisi nähdä asiat kuitenkin kokonaisuuksina niin, että osaa olla kriittinen omia näkemyksiään kohtaan ja välttää liikaa mustavalkoista ajattelua. Valmentajien on hyvä hakea mentorointi- ja pallottelu-apua muilta asiantuntijoilta. Ja mikä tärkeintä, kuunnella asiakasta ja hänen mielipiteitään ja tuntemuksiaan!
Valmentaminen ei ole helppoa, jokainen valmennettava on yksilö erilaisine ongelmineen, keho toimii eri tavalla, elämäntilanteet ovat erilaisia, vuorovaikutus erilaista jne. Ja valmentaessa sitä päivittäin tajuaakin, kuinka vähän oikeastaan tietääkään :D
Lähdin pari kuukautta sitten mukaan SYKE Triben valmentajaverkostoon. SYKE Triben avulla pystyn tarjoamaan lisäarvoa asiakkaille valmennuspaketteihini. Mobiiliapplikaatio helpottaa treenien progression seurantaa treenipäiväkirja-ominaisuudellaan. Lisäksi paino, vyötärö ym. mittojen seuraaminen on näppärää sovelluksella. Treenikuvat ja -videot ovat avuksi varsinkin etävalmennettavien kanssa. Verkkovalmennuksien kenttä on suuri hyvinvoinnin saralla ja uskon hyödyntäväni SYKE Triben verkkovalmennustyökalua jatkossa.
Verkkovalmennukset voivat toimia kipinänä muutoksiin tai vaikka kontaktivalmennuksen jatkona ylläpitona. Suurimpana mahdollisuutena pidemmille verkkovalmennuskokonaisuuksille näen ns. hybridimallin, jossa hyödynnetään verkkovalmennuksen lisäksi kontaktitapaamisia.
Terveisin,
Marianne Kankaisto
Fitnessvalmentaja / Team MK-Physique
Personal Trainer