• aino170

Kun ei vaan lähde - 5 vinkkiä motivaation löytymiseen


Aino Papinniemi kertoo, mistä löytää kadotettu motivaatio.

Kaikkihan me se ollaan koettu: motivaation valuminen sormien välistä jonnekin pohjamudan sekaan, mistä sitä ei meinaa saada nostettua takaisin, vaikka mitä yrittää. Ei vaan kertakaikkiaan huvita kiskoa lenkkareita jalkaan, puputtaa sitä kirottua jäävuorisalaattia tai pompata ensimmäiseen herätyskellon ääneen muka-pirteänä tekemään aamujoogaa.

Kun ei. Vaan. Lähde.

Motivaation valjastaminen omaan käyttöön on jokaisen parempaan vointiin pyrkivän perustarve tavalla tai toisella, mutta miten se käytännössä tapahtuu? Minä olen valmentajana nähnyt ja kokeillut kaikenlaista sekä asiakkaitten, että itseni kautta ja kerron sinulle nyt viisi asiaa, joiden avulla voit parhaimmillaan selättää motivaatiokadon.

1. Se oma miksi

Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, moni ei ole täysin perillä siitä, että miksi tehdään ja mitä tehdään, jolloin motivaatio on alkuinnostuksen jälkeen helppo kadottaa. Tässä kohtaa onkin tärkeää puhua muutama sana arvoista eli asioista, jotka ovat sinulle oikeasti tärkeitä. Usein olen ollut valmentajana tilanteessa, jossa asiakas väittää kiven kovana, että terveys on hänelle tärkeää, mutta kun tulee tekojen aika, hän luisuu takaisin vanhoihin mukaviin malleihin. Tällöin on aika tarkastella niitä syitä pitää itsestään huolta hieman kriittisesti: miksi juuri sinä haluat parempaan kuntoon? Mihin sinulle tärkeään asiaan voisit sitoa sinun fyysisen kunnon tavoitteet? Mitä parempi vointi sinulle mahdollistaisi?

Useinkaan pelkkä ”terveys” tai ”parempi kunto” eivät ole riittävän voimakkaita syitä treenata, nukkua ja syödä terveellisesti. ”Haluan parempaan kuntoon, jotta voin leikkiä lasteni kanssa” tai ”Haluan lisää energiaa, jotta pääsen yrityksen johtoportaaseen” puolestaan toimivat paremmin. Eli toistan: miksi juuri sinulle olisi tärkeää tehdä kuntosi kannalta viisaita päätöksiä?

2. Taitavasti tehdyt tavoitteet

Kun olet saanut kiinni siitä, että miksi parempi vointi on sinun tulevaisuuden kannalta oleellinen asia, on viisasta pukea se selkeään tavoitteen muotoon. Tavoitteiden laatiminen on taitolaji, jonka avulla voit saada elämästä valtavasti enemmän irti oli kyse sitten mistä elämän osa-alueesta tahansa. Seuraa seuraavaa reseptiä taitavaan tavoitteiden asettamiseen:

  • Mikä on minulle merkityksellinen pitkän tähtäimen tavoite ja miksi?

  • Miten teen siitä selkeästi mitattavan ja koska tavoite tulee olla saavutettu?

  • Mitkä lyhyen tähtäimen tavoitteet johtavat kohti pitkän tähtäimen tavoitetta?

  • Miten aion juhlistaa aina jokaisen pienenkin tavoitteen onnistumista?

Ja muista: epämääräiset tavoitteet tuovat epämääräisiä tuloksia!

3. Tekeminen ruokkii tekemistä

Yksi jotenkin käänteispsykologiselta tuntuva asia motivaation kanssa on se, että motivaatio rakastaa äksöniä. Oletko koskaan kokenut sellaista, että sinua ei huvita lähteä treenaamaan, mutta jollain ihmeen kaupalla saat itsesi kammettua jumppapaikalle ja treeni kulkeekin yllättävän hyvin? Ainakin minulle tämä on jopa tyypillistä! Pyri siihen, että teet aloittamisesta itsellesi mahdollisimman helppoa, jotta pystyt ei-niin-innostuneenakin generoimaan motivaatiota tekemisen kautta.

4. Hoivaa resurssejasi

Omiin resursseihin kuuluu muun muassa henkinen ja fyysinen jaksaminen ja energia, terveys, raha ja aika. Jos jokin näistä on kokenut kolauksen ja päässyt romahtamaan, voi se vaikuttaa myös motivaatioon alentavasti. Esimerkiksi jos sinulla on valtavan hienot tavoitteet salilla, mutta töissä on jokin energiat syövä projekti päällä, saattaa olla haastavaa pusertaa itseään väkisin treenin pariin. Toinen esimerkki: olet joutunut koko päivän käyttämään itsekuria oltuasi anopin luona kylässä ja kun pääset kotiin, on itsekurimittari käytetty loppuun ja viinipullon aukaiseminen ei ole kaukana.

Kun ymmärrät ja osaat huolehtia omista resursseistasi, ei motivaatiokato pääse enää yllättämään samalla tavalla.

5. Päästä irti ja etsi kivempi tapa toimia

Joskus on myös aika päästää irti omista tai muiden odotuksista ja todeta, että jokin asia ei vain ole sinua varten. On ihan täysin ok, että kuntosali ei ole se sinun juttu ja haluatkin mieluummin harrastaa tanssia. On täysin hyväksyttävää, että et opikaan spagaattia kolmessakymmenessä päivässä jos vihaat venyttelyä tai jos et totu syömään hapankaalia.

Kyse ei ole siitä, että luovuttaa heti, kun joku asia tuntuu vaikealta vaan silloin, jos se ei tunnu sinulle oikealta. Reittejä parempaan suorituskykyyn on loputtomasti, joten miksi valita tavoista sellaisia, jotka ei inspiroi ollenkaan? Kun opit nauttimaan matkasta ja tekemään asioita sinulle oikealla tavalla, ei motivaation ylläpitäminen ole hermoja riipivää mystiikkaa.

Sinulla on oikeus muuttaa mieltä ja miettiä prioriteetteja uudestaan.

Toistoja, toistoja ja toistoja

Motivaatiotaidot karttuvat harjoittamalla niitä käytännössä ja lisäämällä itsetuntemusta ajan kanssa. Koska en yleensä tykkää noudattaa jo tylsäksi jääneitä kaavoja, tein ihan omanlaisen verkkovalmennuksen, joka kestää vain päältä viikon ja jonka päätarkoitus on treenata itsetuntemusta ja sysätä ihmistä oikeaan suuntaan oman suorituskyvyn lisäämisen tiellä.

HELL WEEK on haasteeksikin kutsuttu tehoviikko, jonka aikana pääset pohtimaan omia tavoitteitasi ja arvojasti hyvinvointiin tähtäävien tapojen ohella. Jos tämän blogitekstin asia resonoi ja haluaisit oppia lisää, tule mukaan HELL WEEKiin ja vie opittua käytäntöön!

Lue lisää HELLWEEKistä: https://syketribe.fi/fi/tuote/hell-week-elamantapamuutos-viikossa/1136937548

Välillä lähteminen tuntuu vaikealta.

Kirjoittaja Aino Papinniemi on toiminut valmentajana vuodesta 2015 ja ottaa valmennuksissaan huomioon ihmisen elämän kokonaisuutena. Henkisestä ja fyysisestä suorituskyvystä kiinnostunut Aino johtaa omaa yritystään Aatelma Oy:ta, joka tuottaa valmennuspalveluiden lisäksi myös erilaisia taiteellisia töitä.

SYKE Tribe valmentajille

SYKE Tribe on skaalautuva valmennusalusta, joka auttaa valmentajia tuottamaan tehokkaita, laadukkaita ja monipuolisia valmennussisältöjä, oli sitten kysymys yksittäisistä harjoitusohjelmista tai moniulotteisista verkkovalmennuksista.

Lue lisää!


SYKE Tribe kuluttajille

SYKE Tribe on markkinapaikka, valmennusohjelmisto sekä verkkovalmennusalusta, joka yhdistää kuluttajat ja valmentajat uudella tavalla - etsi sinulle sopiva valmis verkkovalmennus tai hanki henkilökohtainen valmentaja ja löydä oma polkusi. Me haluamme auttaa sinua löytämään itsellesi sopivan henkilökohtaisen valmentajan tai valmiin valmennuskokonaisuuden muuttuvien trendien ja villitysten joukosta. Käytä valmentajahakuamme tai etsi sopiva valmennus SYKE Marketplacesta - matkasi kohti tavoitteitasi on juuri alkanut!

OTA YHTEYTTÄ

SYKE Tribe - Terhi Immonen