Bodyweight with Janni Hussi -verkkovalmennus
Päivitetty: 28. jouluk. 2019

Kuntosalille raahautuminen on joskus vaikeaa - esimerkiksi rahan, motivaation tai ajan puutteen vuoksi. Tämän nettivalmennuksen avulla treenaat kuitenkin tehokkaasti ilman kuntosalijäsenyyttä ja ylimääräisiä välineitä!
Kehonpainoharjoittelu on entistä suositumpaa ja parhaimmillaan aivan yhtä tehokasta kuin perinteinen kuntosaliharjoittelukin.
Bodyweight with Janni -mobiiliverkkovalmennuksessa treenataan pelkästään omaa kehonpainoa hyväksi käyttäen ja kyllä - treenit ovat supertehokkaita! Treenit on myös mahdollista toteuttaa oman aikataulusi mukaan, joten kehonpainoharjoittelua on helppo toteuttaa myös kiireisen arjen keskellä.

Janni julkaisi ensimmäisen valmennuksen SYKE Tribe alustalla vuoden 2019 tammikuussa - Legendaarisen Fresh Startin, joka laittoi liikkeelle lähes 20 000 suomalaista! Tuolloin valmennukset kulkivat vielä Fitness Factory Finland -brändin alla!
Kevään 2019 jälkeen tehdyssä kartoituksissa, kävi ilmi että:
87% koki, että Jannin valmennuksien treenit olivat miellyttäviä tehdä sekä motivoivia
88% koki, että voisi osallistua myös jatkossa Jannin valmennuksiin
90% kokee, että voisi suositella Jannin valmennuksia tuttavilleen
Bodyweight with Janni mobiiliverkkovalmennus on jatkoa näille valmennuksille!
Se on rakennettu asiakkaiden toiveiden pohjalta edullisemmaksi vaihtoehdoksi, jonka voi suorittaa myös ilman kuntosalijäsenyyttä!
Kehonpainoharjoittelu sekä halu treenata myös kotona ovat koko ajan yhä kysytyimpiä vaihtoehtoja kuntosaliharjoittelulle. Kuntosali ei ole ainut paikka, missä voit hankkia itsellesi erinomaisen kunnon!
Bodyweight with Janni -nettivalmennus on ratkaisu sinulle, jos haluat pystyä treenaamaan ajasta ja paikasta riippumatta missä ikinä haluat! Kaikki treenit on toteuttavissa pelkkää omaa kehonpainoa hyväksi käyttäen ja nettivalmennuskokonaisuus itsessään sisältää 13 erilaista treeniohjelmaa cardio-treeneistä tiettyyn lihasryhmään kohdentuviin treeniohjelmiin.
Tämä mobiiliverkkovalmennus sopii kaikille lähtötasosta riippumatta, sillä valmennus mukautuu sinun elämäntilanteeseesi sopivaksi. Voit treenata vaikka päivittäin tekemällä nopeita pikatreenejä tai järjestelmällisemmin toteuttaa 3-jakoista harjoitusohjelmaa.
Sinä määräät tahdin!
Tämä on sinun valintasi, jos et halua tai ehdi treenata kuntosalilla, mutta kroppa pitäisi saada kuntoon. Selkeillä ohjeilla saat kehonpainotreeneistäkin kaiken irti ja pääset laittamaan kroppasi likoon vaikka olohuoneen lattialla - mihin aikaan päivästä tahansa!
Valmennus lyhyesti
Kolme erilaista HIIT-tyylistä cardio-treeniä (helppo, keskivaikea ja haastava)
Koko kropan treeniohjelma
Nopea koko kropan treeniohjelma
Yläkropan kehonpainotreeni
Nopea yläkropan kehonpainotreeni
Alakropan kehonpainotreeni
Nopea alakropan kehonpainotreeni
Neljä erilaista keskivartaloon (vatsat) keskittyvää treeniohjelmaa

Valmentaja valmennuksen takana: Janni Hussi
Janni Hussi on fitnessmalli ja liikunta-alan yrittäjä. Liikunta on ollut hänen intohimonsa jo lapsesta asti. Hyvinvointi on Jannille tärkeää ja hän pyrkiikin kannustamaan ihmisiä kokonaisvaltaiseen itsensä kehittämiseen pelkkien ulkoisten tavoitteiden sijaan.
Janni on terveellisten elämäntapojen puolestapuhuja ja hänen positiivinen energiansa todellakin tarttuu! Hänen kyky inspiroida ja motivoida liikkumisen ja terveellisten elämäntapojen pariin on Jannin ehdoton vahvuus valmentajana!