Kun ihmiselle herää tarve saada tai tehdä jotakin, hän todennäköisesti suuntaa Googleen ja hakee sieltä tietoa tarjolla olevista tuotteista tai palveluista. Tiedätkö, millä hakusanoilla ihmiset hakevat Googlesta esimerkiksi personal trainereita tai valmennuksia?
Niin kutsutussa hakusana-analyysissä tutkitaan, minkä verran hakuja on tehty tietyllä hakutermillä. Suosituimmista hakusanoista on hyvä olla tietoinen, sillä niiden avulla voit helposti nostaa näkyvyyttäsi Google-haussa - täysin ilmaiseksi. Näin potentiaaliset asiakkaat löytävät sinut helpommin mikäli päätyvät googlailemaan vaihtoehtoja!
Miten hyödynnän hakusanoja?
Pelkkä hakusanojen tiedostaminen ei kuitenkaan riitä. Hakusanat tulisi kirjoittaa tekstiin useampaan kertaan, mieluiten samassa muodossa kuin ihmiset niitä hakevat. Google osaa tunnistaa, mitkä verkkosivut vastaavat parhaiten asiakkaan hakukyselyyn ja yksi siihen vaikuttavista tekijöistä on hakusanojen esiintyminen tekstissä. Erityisesti otsikoilla (title, metatitle) on suuri merkitys.
Huomioi, että yleiset hakusanat, esim. personal trainer, ovat korkean hakuvolyymin hakusanoja eli niitä haetaan paljon, mutta haku ei ole erityisen tarkka. Todennäköisesti saat parempia tuloksia, mikäli sijoitat sanan perään vielä kaupungin tai mihin ongelmaan tarjoat ratkaisua - kun asiakas etsii näillä tarkemmilla tiedoilla, hän löytää sinut helpommin. Hakumäärät ovat tässä tarkemmassa hakusanassa pienempiä, mutta toisaalta haut ovat myynnin kannalta relevantimpia ja vastaavat enemmän asiakkaan etsimää palvelua.
Hakusanat kannattaa huomioida myös sivun URL-osoitteessa, mikäli voit siihen itse vaikuttaa. Lisäksi metakuvaus (meta description) eli se tekstin pätkä, joka Googleen tulee näkyviin otsikon alle, on se kohta, mihin hakusanoja on erityisen hyvä sijoittaa.
Pienistä muutoksista boostia Google-näkyvyydelle
Google-näkyvyyteen vaikuttavat myös monet muut sisällölliset ja tekniset asiat, mutta hakusanoihin voit helposti itse vaikuttaa, kun tuotat tekstisisältöä verkkosivuillesi. Huomaa kuitenkin, että jos valitsemasi hakusana on kovin kilpailtu ja samoja palveluita tarjoavat myös isot yritykset, et välttämättä pienenä yrityksenä pääse ihan Google-haun kärkisijoille - ainakaan kauhean helposti tai pelkästään hakusanoja lisäämällä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö relevantteja hakusanoja kannattaisi lisätä verkkosivuillesi.
Tämä on vain pintapuolinen raapaisu hakukoneoptimoinnista ja hakusana-analyysien maailmasta, mutta molemmista löydät kattavasti tietoa Googlesta. Hakukoneoptimointi on pitkäjänteistä työtä ja tulokset eivät näy hetkessä, mutta jo pienillä muutoksilla voit saada aikaan parempia tuloksia.
Mitä potentiaalinen asiakas sitten googlettaa?
Teimme kattavan listan, josta voi olla apua sinulle.
personal trainer + kaupunki
miten laihtua
miten laihtua nopeasti
miten laihtua ilman liikuntaa
miten laihtua 20kg
miten laihtua 5kg
miten laihtua pysyvästi
miten saada unta
miten nukahtaa
kehonhuolto jumissa
kehonhuolto treeni
kehonhuolto jumppa
kehonhuolto kotona
kehonhuolto tunti
treeniohjelma kotona
treeniohjelma salille
treeniohjelma miehille
treeniohjelma 4 jakoinen
treeniohjelma laihduttajalle
treeniohjelma kuntosali
treeniohjelma kuntosali aloittelijoille
treeniohjelma kuntosali naisille
treeniohjelma kuntosali kiinteytys
kuntosaliohjelma
kuntosaliohjelma naiselle
kuntosaliohjelma aloittelijalle
kuntosaliohjelma hinta
kuntosaliohjelma juoksijalle
kuntosaliohjelma raskaus
kuntosaliohjelma 4 jakoinen
kuntosaliohjelma laihdutus
kuntosali treeniohjelma
kotitreeni laihduttajalle
kotitreeni jaloille
kotitreeniohjelma naisille
kotitreeni valmennus
kotitreeni rasvanpoltto
kotitreeni yläkroppa
kotitreeni painoilla
kotitreeni viikko ohjelma
kotitreeni laihdutus
kotitreeni rasvanpoltto
treenaa kotona
kotona treenaaminen
harjoitusohjelma hiihto
harjoitusohjelma kuntosali
harjoitusohjelma maratonille
harjoitusohjelma pyöräilyyn
harjoitusohjelma pohja
harjoitusohjelma juoksu
juoksu laihdutus
juoksu kalorit
juoksu hyödyt
juoksu treeni
juoksu treeniohjelma aloittelijoille
juoksu treenaaminen
juoksu treeni
juoksukalenteri
juoksukoulu
venyttelyopas
venyttelyliikkeitä
venyttelyn hyödyt
venyttely ohjelma
venyttelyjumppa
lihaskasvatus ruokavalio
lihaskasvatus treeni
lihaskasvatus kotona
dieetti kalorit
dieettiohjelma miehille
dieettiruoka dieetti ruokalista
laihdutus blogi
laihdutus ruoka
laihdutus ohjelma
laihdutus tuotteet
painonpudotus blogi
painonpudotus nopeasti
painonpudotus ohjelma
painonpudotus valmennus
painonpudotus kuntosali
rasvanpoltto ruokavalio
rasvanpoltto treeni
rasvanpolttojumppa
rasvanpoltto ruoka
rasvanpoltto treeniohjelma
ruokavalio ohjelma
ruokavalio raskaus
ruokavalio miehelle
ruokavalio esimerkki
ruokavalio kuntoon
ravinto-ohjelma hinta
ravinto-ohjelma naiselle
ravinto-ohjelma miehelle
ravinto-ohjelma lihaskasvuun
ravinto-ohjelma laihdutus
ravinto-ohjelma netistä
ravinto-ohjelma 2500kcal
ravinto-ohjelma treenaajalle
verkkovalmennus kuntosali
verkkovalmennus epassi
verkkovalmennus miehille
verkkovalmennus kokemuksia
verkkovalmennus treeni
verkkovalmennus äideille
verkkovalmennus smartum
verkkovalmennus painonhallinta
verkkovalmennus painonpudotus
verkkovalmennus kiinteytyminen
verkkovalmennus kuntoilu
verkkovalmennus raskaus
verkkovalmennus ruokavalio
rasvanpoltto verkkovalmennus
ravinto verkkovalmennus
verkkovalmennus eazybreak
verkkovalmennus treeni
verkkovalmennus uni
ilmainen verkkovalmennus
verkkovalmennus personal trainer
verkkovalmennus pakarat
paras verkkovalmennus
painonpudotus verkkovalmennus
painonhallinta verkkovalmennus
stressi verkkovalmennus
verkkovalmennus synnytyksen jälkeen
dieetti verkkovalmennus
verkkovalmennus detox
verkkovalmennus fitness
hyvä verkkovalmennus
verkkovalmennus hinta
verkkovalmennus juoksu
jooga verkkovalmennus
verkkovalmennus laihdutus
verkkovalmennus laihdu
liikunta verkkovalmennus
vegaaninen ruokavalio
vege ruoka
vegereseptit
vege resepti
vegaaninen kakku
kasvisruokavalio
kasvisreseptejä
kasvisruokareseptejä
kasvisruoka reseptikirja
kasvisruoka reseptit viikoksi
kasvisruokavalio esimerkki
kasvisruokavalio laihdutus
kasvisruokavalio urheilu
kasvisruokavalio proteiini
kasvisruokavalion hyvät puolet
onlinevalmennus
paras treeniliike
tehokkain treeniliike
treeniliike pakaroille
venyttelyliikkeitä
pt verkkovalmennus
Comments