Valmentajaesittely - Nia Maria Gröhn

Tällä kertaa SYKE Tribe blogissa pääsemme tutustumaan Fit&Forty -valmennuksen kehittäjän esittelyyn ja saamme selvää, että miksi tämä valmennus on tärkeä kaikille neljänkympin ympärillä oleville naisille! Päästetään siis Nia-Maria kertomaan itsestään ja aiheesta paremmin!

Neljänkympin jälkeen alkaa elämä. Vai alkaako?

Minä olen Nia-Maria Gröhn, liikunta-alan pitkän linjan ammattilainen. Omistan kuntosalin Lohjalla ja olen ollutkin liikunta alalla töissä yli 22 vuotta. Muistan kuinka vedin ensimmäisen jumppatunnin katselemalla ensin tunnin verran VHS videokasetilta Jane Fondaa. Ja jonka jälkeen sitten vedin sen saman treenin asiakkaille isossa liikuntasalissa ja jäin koukkuun ohjaamiseen heti! Halusin liikuttaa ihmisiä, joten kouluttauduin alalle ammattikorkeakoulussa. Sen jälkeen olen ylläpitänyt ammattitaitoani erilaisilla kursseilla ja alaan liittyvillä koulutuksilla.

 


Olen nähnyt monet trendit ja hullutukset, mitä tällä alalla on ollut. Kuitenkin tärkeimpänä liikuntamuotona ihmisille pidän lihaskuntoharjoittelua, koska koen sen auttavan moninaisiin ongelmiin. Tämän lisäksi pidän tärkeänä, että jokaisella on sellainen harrastus, joka on itselle merkityksellinen. Haluan rohkaista muita naisia ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan, koska vain me itse voimme siihen vaikuttaa.


Siksi halusin kehittää valmennuksen, jossa ajatellaan myös muitakin asioita elämässä kuin vain harjoittelua. Tässä valmennuksessa kuntosaliharjoittelu on keskeisessä osassa mutta se ei vie kaikkia arkipäiviä, jotta pääsisit tuloksiin. Salitreenit on rakennettu niin, että varmasti näet kehossasi muutoksen, jos vain noudatat valmennusta säntillisesti. Haastan sinua myös kokeilemaan muita urheilulajeja tai muita harrastuksia, jotka mahdollisesti sinua kiinnostaisi. Uskon, että kun sinä olet sellaisen asian äärellä, mikä tekee sinut onnelliseksi, se onnellisuus seuraa sinua myös kotiin perheesi äärelle. Tämä onnellisuus näkyy kaikkialla muuallakin arjessasi. Joten nyt on aika laittaa oma itsesi etusijalle ja lähteä etsimään niitä asioita, mitkä tässä elämässä ilostuttaa sinua.

Kun sisällytät liikuntaa, järkevää ravintoa sekä mielekästä tekemistä viikoittain, on sataprosenttinen onnistuminen tiedossa. Ja elämäsi voi alkaa!


Odotan sinua valmennukseen!

Nia-Maria


Tutustu Fit & Forty -valmennukseen lisää SYKE Marketplacesta!

OTA YHTEYTTÄ

Kiitos! Palaamme pian!

SYKE Tribe - Terhi Immonen

RATKAISUT KULUTTAJILLE

Shape with Nana - Nana Heikkilä.png