Liikunta-alan trendit vuonna 2021

ACSM (American College of Sports Medicine) julkaisi jälleen vuoden alussa vuosittaisen listansa liikunta-alan trendeistä. Suurin trendeihin vaikuttava tekijä on ehdottomasti noin vuosi sitten alkanut koronapandemia, jolla on ollut suuri vaikutus myös liikunta-alaan niin yritysten, työntekijöiden kuin kuluttajienkin näkökulmasta.
Kuntosalien ovien mennessä säppiin vannoutuneimpien treenaajien on pitänyt keksiä jotain muuta, millä pitää kuntoa yllä. Onneksi on olemassa onlinevalmennukset ja livetreenit, joiden sijoitus trendilistalla onkin noussut merkittävästi.
Kaikilla ei ole kuntosalia kotona, mutta tehokkaita treenimuotoja löytyy harrastettavaksi myös ilman sijoituksia välineisiin - nimittäin 3. sijalle noussut kehonpainoharjoittelu ja tiukasti 5. parhaan joukossa tänäkin vuonna pysyvä HIIT eivät vaadi kuntoilijalta sen kummempia välineitä, mutta hiki sen sijaan on taattu!
Koronavirus aiheutti myös ennen näkemättömän innostuksen esimerkiksi patikointia ja muita ulkoilmassa tapahtuvia aktiviteetteja kohtaan eikä innon odoteta laantuvan ainakaan vielä vuonna 2021.
Vuonna 2021 trendeissä nähdään myös puettava teknologia. Perinteiset sykemittarit on heitetty vaatekomeron nurkkaan ja rannetta koristaa nyt nykyaikainen kello, joka mittaa aktiivisuutta ympäri vuorokauden. Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia seuraamaan ja saamaan dataa omasta hyvinvoinnistaan ja kun koronavirus ehkä monelle lisäsi aikaa keskittyä omaan hyvinvointiin joidenkin aktiviteettien jäädessä tauolle, on erilaisilla urheilukelloilla ja aktiivisuusrannekkeilla ollut paikkansa.
Puettavan teknologian ohella myös erilaiset puhelimeen ladattavat treeniapit kasvattavat suosiotaan entisestään (jos muuten kaipaat verkkovalmennusta, joka toteutetaan puhelimella, klikkaa tästä).
Me tiedämme, että suurin tekijä painonpudotuksessa onnistumiseen on ruokavalio. Vuonna 2021 painonpudotusohjelmissa tullaan kuitenkin lisäämään entistä enemmän liikuntaa, joka luonnollisesti auttaa painonpudotusta entisestään. Liikunnan merkitystä terveyteen tullaan tuomaan entistä enemmän esille myös terveydenhuollossa.
Jotkut ammattiryhmät, kuten lääkärit tai sairaanhoitajat, tarvitsevat lisenssin ammattitaidostaan. Yhä useammin myös liikunta-alan ammattilaisilta vaaditaan koulutus tai lisenssi ammatinharjoittamistaan varten. Tämä trendi tulee olemaan yhä enemmän nousussa vuonna 2021 - ja hyvä niin.
Tässä TOP20-lista liikunta-alan trendeistä vuonna 2021:
1. Onlinevalmennus
2. Puettava teknologia
3. Kehonpainoharjoittelu
4. Ulkoilma-aktiviteetit
5. HIIT
6. Virtuaalitreenit
7. Liike on lääke
8. Voimaharjoittelu vapailla painoilla
9. Treeniohjelmat vanhemmille (+50) ihmisille
10. Personal trainer-palvelut
11. Hyvinvointivalmentaminen
12. Treeniapit
13. Sertifioitujen liikunta-alan ammattilaisten palkkaaminen lisääntyy
14. Toiminnallinen kuntosaliharjoittelu
15. Jooga
16. Liikunta painonpudotuksessa
17. Ryhmäliikunta
18. Tapahoito
19. Lisenssit liikunta-alan ammattilaisilla
20. Tulosten mittaaminen
Viime trendilistauksessa mukana olleista esimerkiksi kuntopiiriharjoittelu ja työhyvinvointi tippuivat TOP20-listauksen ulkopuolelle.
Lue alkuperäinen artikkeli tästä.